Tinnitus tarkoittaa ääniaistimusta, joka ei johdu ulkoisesta äänilähteestä. Se on kuuloradalla spontaanisti eli itsestään syntynyttä hermostollista toimintaa. Tarkemmin sanottuna se on hermosoluissa syntyviä sähköisiä impulsseja, jotka kulkeutuvat hermosolusta toiseen. Kuuloaivokuorelle päädyttyään tämä toiminta tiedostetaan jonkinlaisena äänenä. Kuuleminen perustuu samaan toimintaan, mutta erona on se, että sähköisen impulssin syntyminen aiheutuu sisäkorvaan kantautuneen ääniaallon aktivoidessa aistinkarvasoluja.
Sisäkorvan merkitys tinnituksessa
Sisäkorvaa ajatellen tinnituksen ääniaistimuksen syntyminen on monimutkaisempi tapahtuma kuin vain yleisen käsityksen mukainen aistinkarvasolujen tuhoutuminen ja siitä johtuva aistinkarvasolua vastaavan taajuuden jääminen päälle. Viallinen tai tuhoutunut aistinkarvasolu ei välttämättä synnytä enää yhtään sähköistä impulssia, mutta se saattaa häiritä toimivien aistinkarvasolujen toimintaa. Se voi saada aikaan muiden solujen aktiivisuuden eli hermoimpulssien lisääntymisen tai hermoimpulssien etenemistä säätelevien välittäjäaineiden toiminnan häiriintymisen.
Sisäkorva ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa tinnituksen ääniaistimukseen johtavaa spontaania hermostollista toimintaa voi syntyä. Sitä voi syntyä eri syistä myös kuulohermossa ja kuuloaivokuorella. Tinnituksesta puhuttaessa keskitytään yleensä kuitenkin siihen, että se on sisäkorvan tuottama ääniaistimus, joka kuullaan kuunteli sitä tai ei. Aivan kuin sisäkorva hallitsisi kuulemista täysin itsenäisesti ja aivoilla ei olisi minkäänlaista roolia kuulemisessa. Todellisuudessa korva ja tarkemmin sisäkorva ei kuule yhtään mitään. Se on kuin mikrofoni, joka ottaa vastaan ääniaaltoja ja muuttaa ne sähköiseen muotoon. Varsinainen kuuleminen tapahtuu vasta aivoissa kuuloaivokuoren ja monien muiden aivojen alueiden toiminnan tuloksena.
Tinnituksen kuuleminen
Riippumatta siitä, että missä tinnituksen ääniaistimuksen aiheuttava hermostollinen aktiivisuus syntyy, niin se kuullaan vasta, kun se päätyy kuuloaivokuorelle. Kuuloaivokuorikaan ei ole vain kaiutin, joka toistaa sinne johdettua ääntä tietoisuuteen sellaisenaan. Se, mitä kuulemme, on aivojen eri alueiden hyvin monimutkaisen yhteistoiminnan tulos. Tinnituksen kuuleminen on havaitsemista, johon vaikuttaa ympäristön äänimaailman laatu ja voimakkuus. Sen lisäksi siihen vaikuttaa muu aktiivisuus eli kuinka keskittyneitä olemme johonkin tekemiseen tai muiden aistien kautta tapahtuvaan aivojen aktivoimiseen, kuten lukemiseen. Siihen vaikuttaa myös mieliala eli olemmeko rauhallisia ja hyväntuulisia vai hermostuneita ja ahdistuneita. Miellyttävässä ääniympäristössä, hyväntuulisena ja kirjaa lukiessa tuskin havaitsee tinnitusta. Hiljaisuudessa, jostain syystä hermostuneena ja mihinkään keskittymättä on hyvin todennäköistä, että kuulee tinnituksen.
Tinnituksen saattaa kuitenkin kuulla olosuhteista riippumatta. Merkitystä on sillä, että alkaako sitä kuuntelemaan vai jääkö se sille tasolle, että sen vain kuulee. Miellyttävässä ääniympäristössä, hyvällä mielellä ja johonkin tekemiseen keskittyessään tinnitusäänen kuuleminen jää helposti vain kuulemisen tasolle. Tällöin se sekoittuu ympäristön äänten sekaan. Samalla muu aivotoiminta vie niin paljon sen hetkistä huomiota, ettei tinnitus saa juurikaan tilaa.
Aivoissa tinnitusääni päätyy kuuloaivokuorelle ja siten tietoisuuteen, mutta aivojen limbinen järjestelmä ei määrittele tinnitusta uhkaavaksi asiaksi. Tällöin sen tietoinenkaan käsittely ei johda stressireaktion käynnistymiseen. Muuhun tekemiseen, ajatteluun ja aistien kautta tulevaan informaatioon keskittynyt aivotoiminta pystyy jatkamaan toimintaansa normaalisti. Tinnituksen aikaansaama toiminta sen sijaan vaimenee.
Tinnituksen kuunteleminen
Tinnituksen kuunteleminen poikkeaa sen kuulemisesta siinä, että se on tietoista toimintaa. Silloin merkittävä osa aivojen eri alueiden toiminnasta keskittyy tinnituksen ääniaistimuksen havaitsemisen lisäksi sen seuraamiseen ja käsittelemiseen. Kun tinnituksen ääniaistimus havaitaan, niin se voi saada vaaran merkityksen sekä autonomisen hermoston että tietoisen ajatustoiminnan tuloksena. Tähän vaikuttavat sen hetkiset tai pitkäaikaiset olosuhteet, kuten ääniympäristö ja mieliala. Tästä seuraa stressireaktion lisäksi aivojen eri alueiden toiminnan muutoksia. Aivot tavallaan keskittävät kaiken toimintansa tinnituksen kuuntelemiseen ja sen tukemiseen. Tämän voi huomata siinä, että keskittyminen muuhun tekemiseen vaikeutuu tai muiden aistien kautta tuleva informaatio menee ohi.
Tinnituksessa yleinen ongelma onkin sen pakonomainen kuunteleminen. Vaikka ääniympäristö peittäisi tinnituksen kuulemisen, niin stressireaktio ja tinnituksen ympärille keskittynyt aivotoiminta saa aikaan tarpeen kuunnella sitä. Se saattaa synnyttää toiveajatuksen, että jospa tinnitus olisikin jo loppunut. Taustalla on luonnollinen uhkaan liittyvä toiminta. Henkeä uhkaavan vaaran havaitseminen ja tiedostaminen on tärkeää, jotta sitä vastaan voisi toimia. Tinnitus ei ole tällainen vaara, mutta keho ja aivomme eivät sitä ymmärrä.
Tinnituksen kuunteleminen on kuin ansa, johon lankeaminen, johtaa tinnituksen voimistumiseen. Tinnitus on saattanut jäädä pitkäksikin aikaa ääniympäristön ja muun toiminnan peittoon, mutta jokin herättää ajatuksen siitä. Juuri tuolla hetkellä syntyy tarve selvittää, että kuuluuko se vai ei. Kuuntelemiseen ryhtyminen saa aikaan sen, että aivot valmistautuvat tuon epämiellyttävän asian vastaanottamiseen. Kun aistimus todetaan, aivot reagoivat siihen nopeasti ja tehokkaasti. Tämä toiminto on yksi keskeisimmistä tinnitusta ongelmana ylläpitävistä mekanismeista. Onneksi se on kuitenkin asia, johon voidaan vaikuttaa ja päästä irti tinnituksen kuuntelemisesta.
