Tinnitukseni alkoi erään konsertin jälkeen 1990 puolivälissä. Se ei sinänsä ollut uutta, koska korvat olivat soineet lähes aina konserttien tai ravintolailtojen jälkeen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan loppunut, niin kuin aina ennen. Muutamassa päivässä huolestuneisuus kasvoi paniikiksi. Käynti lääkärissä ei tuonut asiaan helpotusta. Kuulontutkimuksissa ei ilmennyt kuulonalenemaa ja lääkäri totesi, että asialle ei voi tehdä mitään. Murtuneena kärvistelin muutaman kuukauden, jonka aikana mieliala kohosi eikä korvien soiminen enää häirinnyt niin paljon. Kun aikaa kului, niin pikkuhiljaa se vain jäi taka-alalle. Ei se loppunut, mutta en vain reagoinut siihen enää mitenkään.
Tuota autuutta kesti noin 15 vuotta, kunnes tinnitus yhtäkkiä muuttui. Vanhan tutun äänen tilalle tuli hyvin voimakas ujellus. Sitä en tiedä, että mistä se tuli, mutta asia huolestutti sen verran, että päätin käydä uudestaan lääkärissä. Lopputulema oli kuitenkin sama kuin ensimmäisellä kerralla. Päätin peittää tinnituksen kotioloissa käyttämällä hyväksi tietokoneen, kodinkoneiden ym. laitteiden hurinaa ja öisin soittamalla kaiuttimista meren kohinaa.
Pari vuotta kului tällä reseptillä mainiosti. Kunnes tinnitus muuttui taas. Ujelluksen tilalle tuli toisenlainen ääni. Se kyllä peittyi yhtä hyvin kuin aiempi ujellus, mutta jostain syystä mielenterveyteni romahti. Sain hyvin voimakkaan paniikkikohtauksen, josta en toipunut erityisen hyvin. Suuntasin taas lääkäriin. Tällä kertaa sain rauhoittavia (Bentsodiatsepiini) ja mielialalääkityksen (SSRI). Rauhoittavien ansiosta tilanne tasaantui. Sen sijaan SSRI lääkitys johti ensimmäisen annoskoon nostamisen yhteydessä merkittäviin haittavaikutuksiin. Tinnitus voimistui valtavasti ja paineen tunne päässä oli epämukavaa. Lisäksi seksielämä ei hyytynyt vain mielihalun puutteeseen vaan täydelliseen impotenssiin. Siitä säikähtäneenä en suostunut edes kokeilemaan muita lääkityksiä. Onneksi vaikutukset lakkasivat lääkityksen lopettamisen jälkeen. Sen sijaan tähän asti vasempaan korvaan keskittynyt tinnitus sai kaverikseen oikeaan korvaan pistävän suhinan. Suhina löi sitten todella pahasti yli, koska se kuului läpi voimakkaassakin ääniympäristössä. Vaikka kuulonalenemaa ei vieläkään ollut. Lopulta päädyin psykiatrin kautta psykoterapiaan ja lääkkeeksi valittiin sellainen mielialalääke (NASSA), jonka haittavaikutuksissa ei mainittu tinnitusta. Lääke auttoi erityisesti nukkumaan paremmin. En kuitenkaan syönyt sitäkään kuin vuoden hyvin pienellä annoksella, koska lääkepelkoni oli aika tiukassa. Psykoterapia auttoi merkittävästi siinä, että pystyin palaamaan töihin ja pystyin kohtuullisen hyvin nauttimaan elämästä eikä paniikkikohtauksiakaan enää tullut. Tinnitukseen sillä ei ollut suoraa vaikutusta eikä sitä loppujen lopuksi käsitelty paljoakaan.
Tinnitus kuitenkin vaivasi jatkuvasti. Välillä se tuntui olevan poissa ja välillä se taas tunki esiin erittäin häiritsevänä. Pidin aika tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että tämä ääni on saatava pois, niin sitten kaikki on taas kunnossa. En antanut itselleni oikein muuta vaihtoehtoa. Jälkeen päin olen tajunnut, että juuri tuo ajatus piti minut tiukasti kiinni tinnituksessa. Ajan mittaan olin muokannut elämäni kaikilta osin tinnituksen ehdoilla. Välttelin ja pelkäsin uusia paikkoja, joissa oli tai ajattelin olevan hiljaista. Välttelin myös meluisia tilanteita ja käytin hyvin usein korvatulppia. Samalla häpesin niiden käyttöä. Kotiin olin viritellyt hyvin monimutkaisen äänimaailman, jolla pystyin peittämään sen suhinankin.
Tilanne oli kuitenkin kestämätön, koska pelkäsin, että milloin tinnitus taas muuttuu. Lieviä paniikkikohtauksiakin alkoi ilmenemään tinnituksen voimistumisen yhteydessä. Päätin mennä taas lääkäriin. Tällä kertaa psykiatrisen sairaanhoitajan kautta. Keskustelu toi huomattavaa helpotusta, mutta muuten saamani apu ei . Tinnitus ohitettiin täysin. Sen sijaan minulle leivottiin jokin ahdistuneisuushäiriö diagnoosiksi ja lääkkeeksi tarjottiin mielialalääkitystä (SNRI). Kokemukseni mielialalääkkeistä ohitettiin suurin piirtein ”tonnin seteli” ilmeellä.
Tässä vaiheessa otin yhteyttä Tinnitusklinikkaan. Ensikäynnillä tehtiin perinpohjaiset tutkimukset, joiden pohjalta minulle laadittiin äänihoidosta, meditaatioharjoituksista ja tinnitusterapiasta koostuva hoito-ohjelma. Lisäksi suositeltiin hierontaa lihasjäykkyyteen ja jännittyneisyyteen. Ohjelman aloittaminen oli helppoa koska äänen käyttäminen tinnituksen peittämisessä oli jo ennestään tuttua. Samoin meditaatiota olen harjoittanut useita vuosia. Oleellista oli kuitenkin klinikalta saatu tieto ja ohjaus. Nyt ymmärsin, että mistä tinnituksessa on kyse ja mitä aivoissani ja koko kehossani tapahtuu. Se auttoi ymmärtämään, että miksi olen kokenut tinnituksen niin kuin olen ja miten se on vaikuttanut elämääni. Samalla opin ymmärtämään, että miten äänihoito ja meditaatio vaikuttaa. Merkittävä oppi oli myös se, että miten kehitystä mitataan. Tinnituksen kuunteleminen, että vieläkö se soi vai ei, on ehkä huonoin mittari hoidon tehokkuuden arviointiin. Sen sijaan keskityin itse huomioimaan jälkeen päin, että miten hyvin tinnitus on ollut poissa tietoisuudesta sekä äänen kuulemisena että tinnituksen ajattelemisena. Mitä vähemmän tinnitus on ajatuksissa, niin sitä vähemmän sitä kuulee. Olen myös arvioinut sitä, että kuinka paljon olen pystynyt poistamaan tinnituksen aiheuttamia rajoituksia elämästäni.
Matkaa on vielä varmasti paljon täydelliseen habituaatioon, mutta välillä huomaan ajattelevani, että juuri nyt asiat eivät voisi olla paremmin. Ehkä saan itse päättää, että milloin habituaatio on osaltani valmis tai milloin se on tapahtunut omalta osaltani riittävästi. Yritän nykyisin keskittyä hyviin päiviin ja muistuttamaan huonoina päivinä itseäni siitä, että kuinka paljon enemmän niitä hyviä päiviä on ollut. Murehtiminen jää paljon lyhytkestoisemmaksi kuin ennen. Tinnitusäänet kuuluvat samalla tavalla kuin ennenkin, kun niitä pysähtyy kuuntelemaan. Mutta kun ajatukseni ja keskittymiseni suuntautuu muualle, niin jotenkin ne vain katoavat tai menettävät merkityksensä.