Tinnituksen hoito on mahdollista, vaikka vielä nykyään yleinen hokema on, ettei siihen ole parantavaa hoitoa. On totta, että tinnituksen ääniaistimusta ei voida poistaa lääketieteellisin keinoin. Tinnitus on kuitenkin paljon monimutkaisempi ja laajempi tapahtuma aivoissa kuin vain ääniaistimus. Se on usein seuraus monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta pitkälläkin aikavälillä. Sen vuoksi onnistunut tinnituksen hoito vaatii perusteellisen tutkimuksen ja perehtymisen jokaisen yksilölliseen tilanteeseen.
Milloin tinnituksen hoitoon kannattaa hakeutua?
Tinnitus voi aiheutua voimakkaan melualtistuksen yhteydessä tai muusta syystä yhtäkkisesti. Hoitoon on syytä hakeutua mahdollisimman pian varsinkin, jos siihen liittyy kuuloalenemaa, huimausta tai tukkoisuuden tunnetta. Tinnitus voi aiheutua myös sairauden tai tapaturman yhteydessä. Tällöin on syytä hakeutua lääkäriin tai sairaalaan sairauden syiden ja oireiden ja tapaturman vammojen hoitoon. Mikäli tinnitus jatkuu toipumisen jälkeenkin, on hyvä hakeutua tinnituksen hoitoon. Usein korvien soiminen alkaa hiljalleen, eikä siihen aluksi kiinnitä huomiota. Tinnituksen hoitoon kannattaa hakeutua, kun tinnitus alkaa häiritsemään, ärsyttämään, vaikeuttamaan nukahtamista tai muilla tavoin vaikuttamaan negatiivisesti elämään.
Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua hoitoon.